

RUUMIINAVAUKSET
Kaikki salukien ruumiinavaukset tulisi kuolinsyystä riippumatta tehdä Viikissä Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitoksella. Näin avausten tulokset hyödyttävät salukien kliinistä sydäntutkimusta (ELT Maria Wiberg, YES) sekä Koirien Geenitutkimusryhmän (Prof. Hannes Lohi, HY) geenitutkimusta. Tutkimukseen tarvitaan myös sydämeltään terveitä salukeja kontrolliryhmään!
Kuolinsyyn selvitys Helsingin yliopistolla
Milloin kuolinsyyn selvitys on tarpeen? Joskus eläin kuolee yllättäen ilman selitystä. On myös mahdollista, että koiran epäillään sairastaneen perinnöllistä sairautta, joka voidaan varmistaa vain kuoleman jälkeisessä patologin tutkimuksessa. Esimerkiksi näissä tilanteissa patologin tekemä kuolinsyyn selvitys auttaa erityisesti kasvattajia jatkotyössään ja palvelee myös koiragenetiikan tutkijoita.
Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitos tarjoaa diagnostista palvelua myös Yliopistollisen eläinsairaalan ulkopuolisille asiakkaille. Diagnostisiin palveluihin kuuluvat koirien ja muiden kotieläinten ruumiinavaus ja kuolinsyyn selvitys, kudosbiopsioiden histopatologinen tutkimus ja sytologisten näytteiden tulkinta. Huom. lausunto voi olla englanninkielinen, käännetään pyydettäessä.
Tätä palvelua on mahdollista käyttää myös silloin, jos koira kuolee kotona tai se lopetetaan oman eläinlääkärin vastaanotolla.
Tulostettavat lähetteet ja ohjeet:
Tulosta ohjeet mukaan ennen eläinlääkärille menoa tai eläimen toimittamista Yliopistolliseen pieneläinsairaalaan!
Tiedote eläinlääkäreille salukien kuolinsyynselvityksestä ja ohje koiran toimittamisesta avaukseen Matkahuollon kautta (*lisää tiedostolinkki Tiedote eläinlääkäreille salukien ruumiinavauksista)
Ohje koiran toimittamisesta Yliopistolliseen pieneläinsairaalaan virka-ajan ulkopuolella
(*Tiedote-YES_220115)
Avauksen hinta (1.8.2022 lähtien):
Koira 267,50€ sis. alv. Yhteistuhkaus sisältyy hintaan. Lasku avauksesta lähetetään omistajalle.
Mikäli koira halutaan yksilötuhkaukseen, mukaan tulee liittää lähete sitä varten. Yksilötuhkaus on mahdollista seuraavissa toimipisteissä: Verna http://verna.fi/, Suomen eläintuhkaus https://www.suomenelaintuhkaus.fi/ ja Mäntsälän lemmikkilehto http://www.lemmikkilehto.fi/
Koiran toimittaminen avaukseen sekä pakkaus- ja lähetysohjeet
Koiran voi toimittaa itse suoraan Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitokselle. Mukaan on liitettävä täytetty lähete ruumiinavaukseen ja sovittava tuonnista erikseen patologian laitoksen kanssa p. 02941 57189 tai 02941 57190. Eläimiä otetaan vastaan ma-to klo 8-16, perjantaisin klo 8-12.
Eläin toimitetaan osoitteeseen:
Mustialankatu 1
00790 HELSINKI
Eläinlääketieteellisen patologian laitos on kuvassa ( kuva ) oikealla, tiiliverhoiltu rakennus. Ovikello löytyy peränurkasta ikkunoiden vierestä.
Mikäli koira kuolee viikonloppuna tai ilta-aikaan, sen voi toimittaa Yliopistollisen eläinsairaalan päivystykseen viikonlopun aikana sillä edellytyksellä, että tuojalla on täytetty paperilähete mukana, koira on pakattu muovipussiin ja lähete kiinnitettynä pussin ulkopintaan. Omistajaa pyydetään aina olemaan yhteydessä viikonlopun jälkeen eläinlääketieteellisen patologiaan siitä, että avaukseen on tulossa eläin, puh. 02941 57189 tai 02941 57190.
Yliopistollisen eläinsairaalan osoite:
Pieneläinsairaala
Koetilantie 2, 00790 HELSINKI
Koiran lähettäminen ruumiinavaukseen Matkahuollon kautta
Eläin lähetetään avaukseen mahdollisimman pian kuoleman jälkeen Matkahuollon kautta
Vastaanottaja: ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA, Patologia
Toimitusosoite:
Mustialankatu 1
00790 HELSINKI
Vastaanottajan asiakasnumero/luottonumero: 09402244 (oltava aina lähetyksessä)
Lähetyskulut maksaa lähettäjä.
Pakettiin liitetään omistajan tai eläinlääkärin täyttämä obduktiolähete, joka löytyy osoitteesta:
PATOLOGISEN DIAGNOSTIIKAN PALVELUT
Jos mahdollista, koira lähetetään mieluiten alkuviikon aikana (ma-ke), jotta se ehtii perille ennen viikonloppua (huom. juhlapyhät). Torstaina lähetettäessä tulee varmistaa lähetyspaikkakunnan Matkahuollosta, että näyte ehtii perille perjantaiksi klo 12 mennessä vastaanottajan noudettavaksi. Ennen lähetystä eläin säilytetään viileässä (alle +10°C), eläimen jäädyttämistä tulisi välttää!
Ilmoita patologialle sinne lähetettävästä eläimestä puhelimitse tai tekstiviestillä. GSM: 050 435 8739 tai 050 436 0363
PAKKAAMINEN
Eläimen ruumis on hyvä jäähdyttää jääkaappilämpötilaan ennen lähettämistä. Eläin kääritään ensin runsaaseen (sanomalehti)paperiin, joka imee mahdollisesti valuvat nesteet. Paperikäärö pakataan ehjään muovipussiin ja lopuksi tukevaan laatikkoon. Kesäaikaan on syytä lisätä kylmävaraajia pussiin. Täyteaineeksi pahvilaatikkoon voi laittaa lisää paperia. Laatikko teipataan kiinni. Varmista, että osoitekorttiin tulevat yllä annetut vastaanottaja, toimitusosoite ja vastaanottajan luottonumero.
Kuolinsyyn selvitys on mahdollista mille tahansa koiralle ostopalveluna. Erityistapauksissa, esim. sydänsairas tai nuori sydämeltään terve, muista syistä eutanasiaan päätynyt koira voidaan ottaa patologialle ruumiinavaukseen koiragenetiikan tutkimusryhmän tutkimuskoirana, jolloin ryhmä korvaa avauskulut, mahdolliset sovitut kliiniset tutkimukset sekä eutanasian omistajalle. Tällöin koiran eutanasia suoritetaan Yliopistollisessa Eläinsairaalassa, jolloin on vielä mahdollista tehdä kliiniset tutkimukset ennen toimenpidettä. Tutkimusryhmän henkilökuntaa on avauksessa paikalla keräämässä erikoisnäytteitä geneettistä tutkimusta varten. Näistä erityistapauksista on kuitenkin sovittava joka kerta erikseen päiviä ennen lopetusta, aikataulujen sopimista varten. Ota yhteyttä suoraan Koirien geenitutkimusryhmään p. 02941 25680 tai 02941 25679.
SSAK TUKEE RUUMIINAVAUKSIA
Tukien maksaminen on toistaiseksi tauolla verotuksellisista syistä.
* Sivu päivitetty: 12.02.2024
